content-header-image

Hallitus

Hallituksen tehtävät ja vastuut on määritelty Suomen osakeyhtiölaissa ja muussa asiaankuuluvassa lainsäädännössä. Hallitus valvoo Tikkurilan johtamista ja toimintaa.

Tikkurila tiedotti 14.6.2021, että ehdollisena 10.6.2021 pidetyssä yhtiökokouksessa valittujen hallituksen jäsenten toimikausi on alkanut, sillä PPG Industries Inc.:n tai sen tytäryhtiön oikeus ja velvollisuus lunastaa Tikkurila Oyj:n vähemmistöosakkeet on 14.6.2021 rekisteröity kaupparekisteriin. 

14.6.2021 toimikautensa aloittaneet hallituksen jäsenet sekä siihen saakka toimineet hallituksen jäsenet on esitelty alla.

 

Tehtävät ja vastuut

Tikkurilan hallitukseen kuuluu yhtiöjärjestyksen mukaan 3–7 varsinaisen yhtiökokouksen valitsemaa jäsentä. Jäsenten toimikausi kestää seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan kutsusta. Varsinainen yhtiökokous valitsee nimitystoimikunnan ehdotuksesta hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallitus on päätösvaltainen, kun paikalla on enemmän kuin puolet jäsenistä. Toimitusjohtaja ja talousjohtaja osallistuvat hallituksen kokouksiin asioiden esittelijöinä ja lakiasianjohtaja hallituksen sihteerinä.

Yhtiöjärjestyksen mukaan hallituksen tehtävänä on huolehtia yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus on laatinut itselleen kirjallisen työjärjestyksen, jossa on määritelty hallituksen pääasialliset tehtävät ja toimintatavat. Seuraavassa on kuvaus työjärjestyksen keskeisestä sisällöstä.

Hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä osakeyhtiölain, yhtiöjärjestyksen sekä hallituksen ja sen valiokuntien työjärjestysten mukaisesti. Hallitus valmistelee yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat, päättää yhtiökokouksen koolle kutsumisesta sekä huolehtii yhtiökokouksen päätösten täytäntöönpanosta. Lisäksi hallitus päättää oikeuksista yhtiön edustamiseen. 

Hallitus päättää asioista, jotka toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen ovat merkittäviä tai laajakantoisia. Näitä ovat muun muassa konsernin tavoitteiden ja niiden saavuttamiseksi laadittavan strategian hyväksyminen, toimintasuunnitelmien ja budjetin hyväksyminen, valvontaperiaatteiden määrittely ja hyväksyminen, yhtiön toiminnallisen rakenteen hyväksyminen, toimitusjohtajan ja hänen sijaisensa valitseminen ja johtoryhmän kokoonpanon hyväksyminen. Hallitus hyväksyy yhtiön investointiohjeet sekä merkittävimmät investoinnit ja divestoinnit. Hallitus hyväksyy myös yhtiön rahoitusohjeet, merkittävimmät pitkäaikaislainat ja takaukset.

Hallituksen tehtävänä on taata, että yhtiöllä on toiminnan riskienhallinnan ja tuloksen valvonnan kannalta riittävät resurssit suunnitteluun sekä tieto- ja valvontajärjestelmiin. Hallitus valvoo ja arvioi toimitusjohtajaa, hänen sijaistaan ja johtoryhmän jäseniä, ja päättää heidän palkkioistaan ja eduistaan. Hallituksen tehtävänä on varmistaa toiminnan jatkuvuus huolehtimalla avainhenkilöiden seuraajasuunnittelusta. Hallitus määrittelee ja hyväksyy yhtiön palkitsemisjärjestelmän pääperiaatteet. 

Hallitus hoitaa myös muut osakeyhtiölain mukaan hallitukselle kuuluvat tehtävät. Hallitus vastaa siitä, että yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Hallitus vastaa, että yhtiön tilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot yhtiöstä, ja että konsernitilinpäätös on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) ja emoyhtiön tilinpäätös puolestaan Suomessa voimassa olevien lakien ja säännösten (FAS) mukaisesti. Hallituksen kokouksissa käsitellään yhtiön tuloksen kehittymistä kuukausitasolla. Hallitus keskustelee tilintarkastajan kanssa yhtiön tilintarkastuksesta. Hallitus arvioi toimintaansa ja työskentelytapojaan vuosittain.

Hallituksen tärkeimpiä tehtäviä ovat:

  • hyväksyä konsernin strategia
  • päättää pitkän aikavälin taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet
  • hyväksyä liiketoimintasuunnitelmat
  • päättää merkittävistä organisaatiomuutoksista sekä yritysostoista ja -myynneistä
  • päättää merkittävistä investoinneista, kuluista ja sitoumuksista ja sisäisistä ohjeistuksista
  • päättää olennaisista rahoitukseen ja riskienhallintaan liittyvistä asioista sekä niihin liittyvistä sitoumuksista ja takauksista
  • hyväksyä tai vahvistaa ylimmän johdon nimitykset ja palkkiot
  • nimittää ja erottaa yhtiön toimitusjohtaja sekä hyväksyä Tikkurilan johtoryhmän jäsenten nimitykset
  • seurata ja arvioida toimitusjohtajan toimintaa
  • varmistaa, että yhtiöllä on riittävät suunnittelu-, tieto- ja valvontajärjestelmät taloudellisen raportoinnin ja riskienhallinnan osalta
  • tehdä ehdotukset yhtiökokoukselle muun muassa osingonjaosta ja kutsua yhtiökokous koolle
  • valvoa konserniohjeiden noudattamista
  • varmistaa, että kirjanpito ja muu taloushallinto ja niihin liittyvä tarkastustoiminta on asianmukaisesti järjestetty
Valiokunnat

Tarkastusvaliokunta

Tikkurila Oyj:n hallitus perusti 2.2.2010 pitämässään kokouksessa tarkastusvaliokunnan, joka toimii hallituksen vahvistaman työjärjestyksen mukaisesti. Tarkastusvaliokunnan tehtävänä on avustaa yhtiön hallitusta huolehtimaan siitä, että yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty ja että sisäinen valvonta, tilintarkastus sekä Tikkurilan toiminta on järjestetty lakien, määräysten ja yhtiön hallituksen vahvistamien liiketapaperiaatteiden (Code of Conduct) mukaisesti.

Tikkurilan tarkastusvaliokunnalla ei ole toimeenpanovaltaa. Tarkastusvaliokunta muun muassa

  • arvioi ja valvoo Tikkurilan tilinpäätöksen ja osavuosikatsausten laatimista sekä liikearvotestauksia
  • arvioi lakien, määräysten ja Tikkurilan sisäisten ohjeistusten, kuten liiketapaperiaatteiden ja yritysvastuuohjelmien, noudattamista
  • hyväksyy sisäisen tarkastuksen ja ulkopuolisen tilintarkastuksen tarkastussuunnitelman
  • valmistelee tilintarkastajien valintaa
  • käsittelee konsernin riskienhallintaperiaatteet ja -toiminnan
  • käsittelee Tikkurilan selvityksen hallinto- ja selvitysjärjestelmästä

Tarkastusvaliokunta muodostuu hallituksen keskuudestaan valitsemista, yhtiöstä riippumattomista jäsenistä.

Vuonna 2020 tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana toimivat Heikki Westerlund ja jäseninä Riitta Mynttinen ja Lars Peter Lindfors. Valiokunta raportoi kokouksistaan hallitukselle. 

Palkitsemisvaliokunta

Tikkurila Oyj päätti 28.3.2012 pitämässään kokouksessa perustaa palkitsemisvaliokunnan.

Vuonna 2020 palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajana toimivat Jari Paasikivi ja jäseninä Petteri Walldén ja Riitta Mynttinen.

 

Hallituksen monimuotoisuus

Hallituksen monimuotoisuutta koskevat periaatteet

Hallituksen kokoonpanoa suunniteltaessa yhtiön nimitystoimikunta arvioi hallituksen kokoonpanoa yhtiön nykyisen ja tulevan liiketoiminnan tarpeiden näkökulmasta sekä ottaa huomioon hallituksen monimuotoisuuden. 
 
Hallituksen monimuotoisuutta tarkastellaan eri näkökulmista. Tikkurilan hallituksen jäsenillä tulee olla riittävä ja toisiaan täydentävä kokemus ja osaaminen Tikkurilan liiketoiminnan kannalta tärkeimmiltä toimialoilta ja markkinoilta. Lisäksi olennainen tekijä on jäsenten henkilökohtaiset ominaisuudet ja niiden monimuotoisuus. 
 

Osaamisalueet

Henkilökohtainen tausta

Yrityksen arvonluontiprosessien tuntemus

Toimiala

Relevantit markkinat

Talous ja rahoitus

Hyvä hallinnointitapa (governance)

Koulutustausta

Sukupuoli

Ikä

Persoonallisuus

Kulttuuri

 

Tavoite

Yhtiön tavoitteena on, että hallituksessa on edustettuna monimuotoisesti eri toimiala- ja markkinaosaaminen, eri ammatti- ja koulutustaustat, monipuolinen ikäjakauma ja molemmat sukupuolet. Sukupuolijakauman osalta tavoitteena on, että kumpaakin sukupuolta on edustettuna vähintään kaksi jäsentä.
 

Raportointi

Monimuotoisuusperiaatteiden toteutumista seurataan ja niistä raportoidaan yhtiön hallinnointiselvityksessä ja yritysvastuuraportissa.